Lucky 13

Vuosi 2013 lähenee loppuaan ja ajattelin nyt vähän koota ajatuksia kuluneesta vuodesta, onhan tässä kuitenkin ehtinyt sattua ja tapahtua enemmän ja vähemmän kaikkea.

Positiivisista tapahtumista/asioista päällimmäisenä on mielessä:

1. RTB festarit ja Stone Sour!
Oli mahtii nähdä yks ehdottomista lemppari bändeistä livenä ekaa kertaa! Pojat veti mahtavan keikan ja fiilis oli katossa monta päivää. Kävinhän mä sitten vielä katsastamassa Rammsteinin keikan ja sekin oli yhtä mahti kun odottaa saattoi.

 



2. Lävistykset
Tänä vuonna tuli otettua kaksi uutta korua. Alkuvuodesta industrial (sain siis kavereilta lahjakortin lävistäjälle synttärilahjaksi) ja nyt loppuvuodesta kävin vähistä roposistani ottamassa surfacen niskaan. Molemmat korut on ollut jo tovin suunnitteilla ja tänä vuonna otin sitten molemmat, hyvä mä!

3. Kummipoika
Tämän kummitädin ehkä vuoden kovin odotus päättyi elokuun puolivälissä kun maailman suloisin pieni poika näki päivän valon. Olin niin täynnä iloa ja ylpeyttä kun sain pienen käärön ensimmäistä kertaa syliin :) Poitsu on kasvanut hyvää vauhtia ja kohta se jo konttaa ja kävelee.





4. Nelipyöräiset
Kun vuosi 2013 alkoi oli mulla vielä kulkupelinä Vectra. Sitä autoa opin parin vuoden aikana rakastamaan, vaikka se välillä vähän temppuilikin oli meillä yhdessä kuitenkin paljon hyviäkin aikoja. Kesällä Vectra vaihdettiin Astraan. Astra oli pommi potenssiin 100. Auto johon en luottanut yhtään, kilinää siellä kolinaa täällä joka kerta kun olin lähdössä liikkeelle sain pelätä että mihin tien varteen se mut jättää. Onneksi sitä paskakasaa ei tarvinnut ihmetellä kun pari kuukautta kun pihaan saapui  Fiesta. Fiesta on söpö pikkuinen tilaihme kaikilla herkuilla, on ilmastointia ja lämmitettävää etulasia. Olin jopa niin hurja että päätin lopettaa autossa tupakoinnin koska kerrankin alla oli auto jota jopa kannatti yrittää varjella.

5. Puola
Oltiin porukoiden kanssa tollasella pidennetyllä viikonloppulomalla Gdanskissa. Reissu oli ihan ok vähän ehkä olin pettynyt shoppailu tarjontaan, en sitten tiiä oltiinko vaan niin hukassa että ei löydetty niitä kunnon "ghetto shoppailu mestoja" vai olinko mä vaan nirso. Reissun ehdoton kohokohta oli eläintarha. Siellä oli vaikka ja mitä. Ekaa kertaa näin livenä magnusteja ja ai että ne oli söpöjä otuksia :)

6. Road Trip
Tänä vuonna on tullut tehtyä muutama reissu ympäri Suomea. Parikertaa  on tullut käytyä Helsingissä ja pari reissua on tehty Tampereelle. Hesassa tietysti RTB ja tytsyjen kanssa käytiin pitkästä aikaa hurjastelemassa Linnanmäellä. Linnanmäki oli jännä kokemus näin viiden vuoden tauon jälkeen, mutta ruoka pysyi sillä missä piti joten en ainakaan vielä ole liian vanha huvipuiston pyörteisiin. Jos sitten ens vuonna käydään tekemässä sama testi Särkänniemessä.
Tampereella olen käynyt ottamassa vähän etäisyyttä Turkuun ja sen pieniin piireihin ja tietysti tervehtimässä ihmisiä jotka ovat sinne muuttaneet. Ärsyttää vaan kun en pääse Tampereella käymään useammin koska toverini siellä on ihan parhaita ja niiden kanssa saa aina kunnon naurut.

7. Faniklubi
Kaveripiiri on myös laajentunut tänävuonna jonkun verran. Elämääni on marssinut mitä mielenkiintoisempia ja uskomattomimpia ihmisiä. Hauskoja hetkiä on tullut myös vanhojen kavereiden kanssa vietettyä. On naurettu ja itketty, riidelty ja sovittu ja tietysti ajeltu ja ryypätty. On ne kaverit vaan parhaita ilman niitä ei elämässä pärjää. Puspus kullat ootte ihania<3

Siinä varmaankin tärkeimmät tän vuoden positiiviset hetket joten siirrytään synkistelemään ja mietitään hetki niitä tän vuoden aallonpohjia.

1. Sairastelu
Okei mulle on normaalia että on 5flunssaa vuodessa ja aina niiden seurauksena tulee joko poskiontelontulehdus tai keuhkoputkentulehdus, mutta silti se on aina yhtä inhottavaa olla kipeenä ja voimattomana vällyjen välissä.

2. Jumitus
Mun elämä on siis käytännössä jumittanut paikallaan viimiset kolme vuotta. Ei töitä->ei rahaa->"ei omaa elämää". Olen siis käytännössä jumissa kotona vaikka henkisesti olisin ollut jo valmis lähtemään äidin helmoista mutta minkäs tälle lamalle teet? Tämä on asia jossa todellakin toivon pääseväni eteenpäin ensi vuonna.

3. Entiset kaverit
Mennyt vuosi on tehnyt tehtävänsä kaveripiirissä niin positiivisesti kun negatiivisestikkin. Tänä vuonna mun elämästä on poistunut kaksi tärkeää ihmistä (kukaan ei siis ole kuollut sukset vaan on mennyt pahasti ristiin). Toisen menetin kun elämäntilanteemme vaan osuivat pahasti törmäys kurssille. Juuri sillon kun mulla oli vaikeaa ja tuki olisi ollut mulle tärkeää, löytää toinen itselleen elämänsä miehen ja siinä se soppa sitten olikin. Herneitä vedettiin nokkaan puolin ja toisin, ja käyttäytyminen oli lapsellista puolin ja toisin (ihan on siis meidän molempien syy että tässä näin kävi) mutta näin jälkeen päin mietittynä meitä ei sitten ehkä oltukkaan tarkoitettu kulkemaan yhdessä tätä elämän kivistä tietä. Tosin eihän sitä koskaan tiedä jos löydämme toisemme vielä uudestaan, epäilen kyllä vahvasti.
Toinen ihminen hävisi mun elämästä suuren draaman saattelemana. Molemmat ymmärsivät toisiaan väärin ja sanat jotka olisi pitänyt sanoa aikaisemmin sanottiin liian myöhään. Ihminen joka on ollut tuki ja turva viimeiset kolme vuotta on nyt poistunut mun elämästä. Asia tulee painamaan mua vielä kauan koska kukaan ei varmaankaan koskaan tule ymmärtämään sitä miten paljon kyseisestä ihmisestä välitin ja millainen tuki ja turva hän mulle oli. Tosin miks mä sitä kenellekkää muulle alankaa selittämään, ainoostaan kyseinen henkilö voi joskus sen ymmärtää millaisen aukon jätti mun elämään. Toivon että saadaan sukset kulkemaan vielä joskus samaan suuntaan, ikäväöin häntä enemmän kun sanat voivat kuvata.

Siinä on mun vastine facen vuoden 2013 kohokohdille. On sattunut ja tapahtunut niin hyvässä kuin pahassakin. Toivottavasti ensivuonna on enemmän hyviä hetkiä kuin huonoja.

Kohtalon Pelikortit

Mulla on taas ollut tässä muutama päivä aikaa vähän miettiä asioita. Miettiminen ei sovi mulle, miettiminen aiheuttaa stressiä, stressi aiheuttaa unettomuutta ja unettomuus aiheuttaa päivästä riippuen ärtymystä tai masennusta. Ärtymyspäivät ovat ihnottavia. Yleensä puran kiukkuni johonkin ketä sitä ei todellakaan ole ansainnut, tai no jos tarkkoja ollaan yleensä puran sen mun rakkauspakkaus Iinaan joka on onneks tottunut mun tunteen purkauksiin ja osaa olla ottamatta itteensä (ja piristää mua aina tavalla tai toisella! Kiitos siitä<3). Masennuspäivät ovat myös inhottavia. Kotoa ei huvita liikkua yhtään mihinkään ja puhelimeen vastaaminenkin tuntuu epämiellyttävältä. Facebookin voi vielä avata mutta kenenkään kanssa ei loppupeleissä huvita kommunikoida.

Miettiminen, tällä kertaa olen miettinyt sitä mistä olen kehittänyt itselleni menettämisen pelkotilan? En siis ole menettänyt hetkeen ketään läheistä (en kuolemalle enkä parisuhteelle) mutta asia on nyt jostainkumman syystä pyörinyt päässä. En pelkää että menettäisin jonkun perheenjäsenen vaan että menetän taas jonkun elämäni tärkeimmän ihmisen eli jonkun vähäisistä kavereistani.
Ehkä tämä pelkotila sai alkunsa kun tajusin tossa viikko sitten miten olen taas yleisesti käyttäytynyt. Olen ollut taas yleisesti ihmisiä kohtaan täysipaska (näin suoraan sanottunua) koska mikään ei ole taas tuntunut kiinnostavan. Tai no kiinnostanu ja kiinnostanu on vaa ollu jotenki tyhjä olo jonkun aikaa. On ollut sellanen olo että ihmiset on vaan kadonnut ympäriltä ja vain muutama on jäänyt jäljelle. Tosin tiedän että tää on vaan jotain mun kuvitelmaa, ei ihmiset ole mihinkään kadonnut mä olen vain omalla toiminnallani kadottanut yhteyden niihin. Jos en kohta saa itteäni taas kasattua ja muutettua toimintatapaani ne todellakin katoavat.

Monta kertaa on myös tullut mietittyä että miten olen korttini tässä elämässä pelannut. Elämässä on aina huonoja ja hyviä kortteja ja niiden oikein pelaaminen on taitolaji. Itse olen korttini pelannut milloin mitenkin. Olen laittanut hyvät kortit likoon väärään aikaan ja huonoista olen pitänyt kynsin ja hampain kiinni. Virheitä on siis tullut tehtyä ja niitä on tullut kaduttua moneen otteeseen. Onko se vaan niin että sillä hetkellä kun heittää ne parhaat kortit menemään ei tajua omaa parastaan? Ja miksi niistä huonoista korteista pidetään niin kovin kiinni? Tuntuuko ne pitkällä tähtäimellä hyviltä korteilta vai pitääkö niitä vain turvallisuudentunteen vuoksi? Vaikka kortti on huono ei se silti tarkoita sitä että se tuo elämään pelkää pahaa ja huonoa mieltä. Ei ne hyvätkään kortit aina tuo pelkkää onnellisuutta ja iloa.

Joskus tuntuu siltä että multa viedään kaikki energia ja mitään ei anneta takaisin. Tottakai jos jollain on paha olla ja haluaa siitä puhua niin mulle saa aina soittaa mutta entä kun mulla on paha olla? Miksi sillon kellään ei tunnu olevan aikaa ja jos aikaa löytyy niin tukea ja kuuntelijaa ei löydy. Joskus sitä väkisinkin väsyy. Ehkä mä olen vaan joskus liian kiltti ja patoan vihaa ja pahaa oloa sisälleni liian pitkäksi aikaa ja kun vihdoin päästän sen ulos on ryöppy liian suuri ja aika mitä huonoin. Joskus olisi hyvä jos osaisi olla stressaamatta muiden puolesta.

Paljon pyörii ajatuksia päässä onneksi on musiikki mikä saa järjen pysymään edes jotenkuten päässä.

Selkäänpuukotusta ja lasten hakkaamista

Siinä on mun parin viime viikon teemat. Mut on siis leimattu selkäänpuukottavaksi lehmäksi ja agressiiviseksi lastenhakkaajaksi. Ja mistä kaikki tämä kunnia on mulle suotu? Minäpä kerron.

Selkäänpuukottaja lehmä tittelin sain kun myönsin sen ihan itse itselleni (HUOM! Myönsin siis tittelin ITSE ITSELLENI, joten kenenkään on turha tulla mussuttamaan että jauhan tuolla ympäri kyliä että olen väittänyt että joku on mua lehmäksi haukkunu!) Tähänkin on monta tarinaa mistä tämä "lempinimi" juontaa juurensa. Niitä salaisuuksia en sen kummemmin ala teille avaamaan, ne tietävät ketkä tietävät ja ne ketkä ei asiasta mitään tiedä saa sitten henkilökohtaisesti tulla multa kysymään, kerron ehkä lisää ehkä en. Sen voin kertoa että rakastan mun uutta lempinimeä enemmän kuin mitään muuta lempinimeä, kertoohan se kuitenkin kaiken mun luonteesta vai kertooko sittenkään?

Sitten mun uus luonteenpiirre agressiivinen lastenhakkaaja, en ole siis itse tietoinen tästä kyseisestä luonteenpiirteestä, tietääkseni en ole kenekään jälkeläisiä mäiskinyt, potkinut tai heitellyt seinille. Tosiaan tarina sai alkunsa kun olin "rakkaan" isoäitini kanssa syömässä (tähän väliin kerrottakoon että kyseisellä mummelilla on ihan oikeasti korvien välissä vikaa, en tiedä mikä vika disgnoosi paperissa mahtaa lukea mutta jotain siellä korvien välissä on löysällä ja pahasti) ja kuten kuvioon kuuluu hän sitten aloitti sen mun hermojen kiristämisen ihan tasan sillä sekunnilla kun autooni hyppäsi. Siinä sitten taisteltiin kaikki aiheet huutamalla läpi (mun kaverit, työttömyys, yms) ja sitten sain vihdoinkin syyn siihen miksi en ole vielä päässyt töihin: Mulla on käytöshäiriöitä ja vihanhallintaongelmia. Näin jälkeenpäin mietittynä mullahan käytöshäiriöitä on mutta ne yleensä ilmenee kaveripiirissä missä kaikilla muillakin on vähän kyseenalaiset käytöstavat (kaikella rakkaudella kaiffarit, älkää muuttako tapojanne teijän kanssa saa aina parhaat naurut). Vihanhallintaongelma diagnoosi ei sinänsä yllätä, ja tähän väliin ei en hakkaa ihmisiä, tuttuja enkä tuntemattomia (muuta kun läppäse kavereita läpällä mutta sitähän tekee moni muukin?). Mä ainoastaan huudan ja raivoan ja jos nyt jotain on pakko hakata (ja se ei ole yleistä, yleensä huudan ja kiukuttelen vaan)  niin sitten viha kohdistetaan johonkin sellaiseen esineeseen/asiaan joka todennäköisesti rikkoo jotain mun kropasta. Tässä on siis syyt siihen miksi olen työtön, en osaa käyttäytyä ja hakkaan kaiken aina paskaksi. On se hienoa että mummeli osas mun ongelmat diagnosoida joten eikun vihanhallintakurssille ja käytöskouluun!
Mutta takaisin asiaan. Mummeli sitten tosiaan päätti ilmoittaa että hän on sitä mieltä että mä en saa koskaan tehdä lapsia, koska olen niin vihainen ja agressiivinen kokoajan että heittelisin lastani vaan ympäri seiniä (tässä kohtaa meinasin heittää auton tiensivuun ja todeta kävele ole hyvä). Siihen sitten totesin että pidäks sä mua tosiaan niin pahana ihmisenä et hakkaisin omaa lastani?! Miks helvetissä mä niin tekisin? Ehkä just siks ku en vielä ole valmis äidiksi niitä lapsia ei ole vielä ilmaantunut. Eipä siihen sitten mitään vastausta sen enmpää saatu, mikä ei sinänsä yllätä. Mutta tosiaan oli aika voittaja fiilis kun oma mummeli haukkui lastenhakkaajaksi.

Tosiaan jännä juttu, monella kaverilla on lapsia ja ainakaan ketään heistä ei vielä ole huomannut että niiden jälkeläisiä olisin hakannut. Ja kaikenlisäks mulla on kaks maailman ihaninta kummilasta (joilla on siis maailman ihanin kummitäti) eikä mulle ikinä tulisi mieleenkään heitä hakata tai heitellä seinille, päinvastoin haluan hukuttaa nämä pienet ihanuudet haleihin, suukkoihin ja pehmoleluihin (jos niihin pehmoleluihin varaa olisi).

Sellainen avautuminen tälläkertaa innolla jo odotan ens viikkoa ja uutta diagnoosia!

Rock The Beach

Okei alkulämmittelyksi haluan että kaikki kuuntelevat Stone Sourin Gone Sovereign/Absolute Zeron ja palataan sitten asiaan kun kaikki tietävät mistä puhutaan.

Stone Sour-Gone Sovereign/Absolute Zero

Toivon sitten tosiaan että jaksatte kuunnella kaikki biisit niissä väleissä mihin oon ne linkannut :)

Okei nyt kaikki tietää millaisesta musiikista puhutaan joten voimme aloittaa. Stone Sour ah mikä bändi! Olen sitä tässä jo muutaman vuoden kuunnellut ja innolla olen odottanu koska saisin nähdä bändin livenä. No loppuvuodesta kuulin sitten että bändi on tulossa Rock The Beachiin joten samantien alkoi selvitys MITÄ, MISSÄ, MILLOIN ja KUINKA KÖYHÄKSI REISSU MUT TEKEE? No selvitys tuotti tulossa ja keksin miten nään Stone Sourin ja aivan mahtavia live keikkoja vetävän Rammsteinin ja vieläpä ilmaiseksi. Talkootyöt, lähestulkoon jokaisella festarilla suositaan talkootyöläisiä, koska helppoa ja halpaa. Talkootyöläiset meinaan usein palkitaan festareilla ilmaisella sisäänpääsyllä festareille ja jos oikein hyvä tuuri käy saa myös ruokaa ja majoituksen. Tällä kertaa talkoolaisille ei luvattu muuta kun lippuja festareille ja ruokaa. No minä sitten ilmoitin itseni vapaaehtoiseksi ja muutaman viikon päästä sähköpostiin sitten pamahti ilmoitus että tervetuloa työvuorosi ovat silloin tällöin ja tuolloin. Vapisin innosta näkisin Stone Sourin enkä edes köyhtyisi konkurssin partaalle.
Festaritalkootöistä vielä sen verran että olen ollut 2009 ja 2010 provinssissa talkoohommissa ja siellä homma toimii moitteettomasti! Sielä on järjestetty työntekijöille majoitus, parkkipaikat ja ruuat sekä kuljetus festarialueelle (siis jos ei omalla autolla ole mahdollisuutta liikkua). Päivät ovat toki pitkiä mutta jos vaan löytyy bändejä mitä haluaa mennä katsomaan vaikka rahallinen tilanne ei sitä sallisi niin talkootyöt on loistava vaihtoehtoinen festarikokemus.

Noniin sitten takaisin aiheeseen. Kesäkuun 24päivä koitti pitkän odotuksen jälkeen ja matka kohti helsinkiä voi alkaa! Innosta puhkuen lähden ajamaan aamu kuuden jälkeen kohti stadia. Perillä tajuan ettei kovalla vaivalla suunnittelemani parkkipaikka käytäntö ollutkaan ihan yksinkertaista. No mutta ei siitä sen enempää sain auton pienen selvittelyn jälkeen parkkiin juuri sinne minne pitikin. Maanantain työpäivä piti sisällään kaiken näköistä pientä näpertämistä ja tavaroiden kanniskelua. Ei siis mitään hirveän ihmeellistä ihan perus viimehetken valmisteluja. Tiistaipäivä olikin sitten jo vähän toista luokkaa. Heti aamusta sain niinkin hauskan tehtävän kun bäkkäreitten viimeistely. Olin hetken suu auki ja kysyn vastaavalta että: "anteeks voitko toistaa?!" ja ei en ollut kuullut väärin tiistai päivän ohjelmassa oli siis bäkkärit kuntoon vaikka henki menis. Alku järkytyksestä toivuttuani (huomioidaan tässä kohtaa että festarit alkoi vasta keskiviikkona eli ei en ollut artistien kanssa samaa aikaa bäkkärillä) aloin selata listaa missä oli listattu asioita mitä mistäkin bäkkäristä piti löytyä. Kävin kaikki bäkkärit läpi ja katsoin että kaikki tarvittavat asiat löytyy ja siinä samassa kannoin kaikille bäkkäreille matot ja pyyhkeet. Pyyhkeistä puheen ollen tiesittekö että Green Day vaatii bäkkärille 85pyyhettä? No nyt tiedätte. Pyyhkeiden keskiarvo kuitenki oli 30kpl/bäkkäri. No ei siinä mitään hetki meni niidenkin kantamisessa. Kun kaikki ykköslavan bäkkärit oli hoidettu oli vuorossa kakkoslavan bäkkärit. Tässä kohtaa aloin täristä innosta kun tajusin että MINÄ SIIS MINÄ olin se ketä sai kantaa pyyhkeet ja matot Stone Sourin bäkkärille (ja muistutan taas siellä ei siis ollut yhtään bändin jäsentä missään bäkkärillä koska festarit alkoivat vasta keskiviikkona). Mä koin asian kunniana ja ones in a lifetime tilanteena, koska mikä on todennäköisyys että pääsisin Stone Sourin bäkkärille enää ikinä? Tilanteesta on myös todistusaineistoa:

Huomioidaan myös että kädessä mulla on kaikkien bäkkäreiden avaimet!

Mutta joo hirmuinen homma niiden kaikkien bäkkäreitten kanssa oli mutta oli se sen arvoista. Harvemmin sitä tosiaan tulee kannettua tavaraa yhtään mihinkään bäkkärille.

Tähän väliin kaikki voisivat kuunnella Stone Sourin klassikkobiisin
Stone Sour-Through Glass

Ah Corey ihana mies <3

Noniin sitten itse asiaan eli keskiviikko ja STONE SOUR! Se kauan odotettu päivä oli vihdoin täällä ja kello mateli kun odotin että pääsen kauan kaivatulle keikalle. Odotus toki palkittiin ja pojat veti aivan uskomattoman hyvän keikan! Maailmassa ei riitä sanat kuvaamaan niitä musiikkiorgasmien määriä mitä keikan aikan sain. Kaikkia biisejä mitä olisin halunut livenä kuulla ei tietenkään soitettu mutta ehkä parempi niin koska multa olis varmaan lähtenyt taju siitä onnellisuuden määrästä. Mutta kaikki biisit mitä osasin arvoida soitettavaksi soitettiin ja muutama yllätysnumerokin showsta löytyi. Ah ihanaa Stone Sour on nyt nähty livenä voin siis kuolla onnellisena.
Stone Sourin keikan jälkeen mulla oli vielä yksi työvuoro. Työvuoro oli merkattu ykköslavan taakse ja alkamis aika oli kutakuinkin sama milloin Green Dayn oli tarkoitus lopettaa keikkansa. Yllättäen keikka sitten venyi mutta ei se niin haitannut meinaan meni sitten käsitys "eturivi" aivan uuteen uskoon. Me työntekijät päästiin seuraamaan keikkaa mellakka-aitojen "paremmalle puolelle" eli sen ihanan järjestyksenvalvoja rivin eteen mikä siis seisoo lavan ja yleisön välissä. Siinä oli ihan siistiä hengailla ja jammailla Green Dayn tahtiin.

Fiilistellään taas

Green Day-American Idiot

Kun Green Day sai keikkansa päätökseen oli aika siirtyä töihin. No ajatuksena tietysti oli että jotain yleistä lavan siivous hommaa yms jouduttaisiin tekemään eikä se arvaus nyt hirveän metsään mennyt. Lavaa kyllä siivottiin mutta sitä siivottiinkin sitten Green Dayn tavaroista. Green Dayn oma grew pakkasi valot, soittimet ja kaikki muut kamat mikä heille kuului ja me talkoolaiset sitten saatiin roudata kaikki kamat rekkoihin. Okei jälleen kerran ajatus oli vaan että WAU! Siinä roudatessa tajusin ettei roudaaminen ole voimalaji vaan tekniikka. Kaikki kuitenkin kulkee pyörillä joten ei se niin hirveän vaikeaa ja raskasta ole. Voimaa toki piti olla että laatikot sai liikkeelle mutta eihän se nyt ollut meikäläiselle mikään ongelma. Kaiken kukkuraksi saatiin vielä Green Dayn omalta crewlta paidat missä lukee Green Day Local Crew. Ei sellaisia paitoja ihan joka pojalla olekkaan!
Green Day oli pakattu rekkoihin ja sitten oli vuorossa se kauan odotettu hetki MÄ PÄÄSEN KOTIIN! Oma sänky kuullosti kaikkien kolmen päivän kohokohdalta. Auto alle ja Turkua kohti.

No eipä mun Rock The Beach festarointi vielä kuitenkaan siihen loppunut. Lauantain ohjelmassa oli vielä RAMMSTEIN! Rammsteinin olen nähnyt jo kerran provinssissa 2010 ja niiden lavashow oli jotain niin siistiä, hienoa ja mahtavaa että uudestaanhan se oli nähtävä. Soitin siis kaverille joka oli innosta soikeana lähdössä mukaan, olihan mulla sentään ilmaiset liput. Joten lauantai-iltana auto starttasi jälleen Turusta kohti hietsua mukanaan kaksi jotka odottivat huikeaa showta ala Rammstein.

Tässä välissä otetaan tuntumaa saksalaiseen heviin
Rammstein-Du Hast

Tuntuma on nyt otettu joten voidaan jatkaa. Rammstein bändi jota ei koskaan ole listahittejä enempää tullut kuunneltua mutta provinssin keikan jälkeen oli pakko todeta WOU toi bändi on mahti livenä. Löytyy pommia, liekkejä, savua ja aivan järkyttävän upeita valoja. Ah mahti tehosteet, mahti valot ja mahti keikka näin lyhyesti sanottuna. Fiilistellään Rammsteinia vielä seuraavin keinoin:

Rammstein-Ich Tu Dir Weh

Näihin kuviin näihin tunnelmiin ROCK ON!



I miss you

Tänään jouduin luopumaan (tai pääsin eroon riippuu mistä kulmasta asiaa katsoo) rakkaasta opelixista joka uskollisesti palveli mua kaks ja puol vuotta. Meidän suhde oli täydellinen rakkaussuhde maustettuna tietysti niillä pienillä rypyillä kuten asiaan kuuluu. Yhteinen taipaleemme alkoi jouluna 2011 jolloin joulupukki oli päättänyt, että on aika luopua vanhasta ja raihnaisesta pökötistä ja päästää se haudan lepoon viettämään eläkepäiviä. Olin onnesta soikeana. Oli neljä ovea, ohjaustehostin, keskuslukko ja muutenkin kaikin puolin toimivampi kokonaisuus beban alla kuljettamassa paikasta a paikkaan b.

 

 

Tottakai pikkuvikoja alkoi ilmaantua mikä nyt on ihan normaalia kun auto ei ole vuosimallia 2000 tai uudempi. Valoja paloi vähän väliä ja muuta pientä mutta ei ikinä mitään suurempaa kunnes: jakopää ja vesipumppu tulivat tiensä päähän. Onneksi kävi sen verran hyvä mähä että ehtisin just ajoissa viemään opelixin huoltoon ennen kun tapahtu mitään sen pahempaa. Osat uusiksi, matka jatkuu ja elämä hymyilee! Pientä liimausten pettämistä ja muuta lahoamista sattui myös sillon tällöin muttamutaa eipä se vauhtia haitannut.

 

 

Opelix oli luotettava auto. Se ei jättänyt tielle kun kaks kertaa ja toinen kerta oli ihan mun oma vika kun en sitä tajunnut ajoissa tankata. Toisella kerralla akku tuli tiensä päähän ja siellä sitten ihmeteltiin cittarin parkkihallissa että milläs vitulla tästä nyt liikutaan mihinkään. Onneksi rakas siskoni tuli kaapeleiden kanssa antamaan vähän apuvirtaa ja niin sitten päästiin kotiin asti.

 

Opelixissa on itketty, naurettu, nukuttu, parannettu maailmaa, pahennettu maailmaa, vietetty yleisesti mahtavia hetkiä ja tehty parhaat road tripit! Ikävä tulee mun rakasta mutta ehkä mä toivun tästä erosta jossain kohtaa.

 

 

 

Nyt alla on opelix nro2. Ja mua pelottaa koska se lahoaa alta! Se on ulkoa päin katsottuna aivän järkyttävä pommi. Ruostetta siellä, täällä ja tuolla, nitinää, natinaa ja ties mitä kolinaa. Toi ei toimi, tää ei toimi, toi tarvis korjata, tohon tarvis ostaa uus osa. Voi vittu oli ensimmäinen ajatus kun auton kunnosta kuulin. No okei joo eipähän tarvii opelix nro1stä mennä katsastamaan (koska tuulilasi oli säröillä ja pohjan kunnosta ei ole tietoa) mutta en kyllä tota nro2sen katsastustakaan innolla odota. Onneks leimaa on ens huhtikuuhun ja kaikki ruumiinosat ristissä toivon ettei sitä tarvitse leimalle viedä.

 

Mutta ehkä tää tästä vielä jonkunasteiseksi iloksi muuttuu kun uuteen autoon tottuu. Tai sitten kärvistellään väkisin siihen asti että budjetti jossain harmaassa sumuisessa tulevaisuudessa antaa periksi uuden auton ostolle.

 

Ruosteisin, kolisevin ja pelokkain terveisin nainen joka ei varmaan ikinä pääse opeleista eroon.

"Sun pitäis hymyillä enemmän,

koska hymy sopii sun kasvoille". En oo pitkään aikaan kuullut kenenkään sanovan mulle mitään noin positiivista, tai no voi olla että oon mutta tää lause jäi erityisesti mieleen.

Okei, mä en hymyile loppupeleissä mitenkään hirveen paljoa ja nyt kun oon tätä asiaa muutaman päivän miettinyt nii oon ajatellut asiaa kahdelta eri kannalta. Ensinnäkin mulla olis paljon syytä hymyillä koska; mulla on ihan mahtavia ihmisiä ympärillä jotka tukee, auttaa, piristää ja jaksaa kuunnella mun loppumaton valitusta millon mistäkin aiheesta. Mulla on myös maailman ihanin ja suloisin kummityttö josta tulee isona vielä oikea sydänten murskaaja isojen sinisten silmiensä kanssa. Sitten mulla on maailman ihanin isosisko. Vaikka me ei biologisesti mitään sukua ollakkaan niin ollaan loppupeleissä luonteelta ja jonkun verran kasvonpiirteiltäkin samanlaisia/näköisiä. Ja sitten haluan vielä erikseen mainita yhden ison syyn hymyyn, nimittäin Iinan. Mun ihana rakas palleroiseni, joka päivästä toiseen jaksaa kattella mun naamaa ja kuunnella mun kiukutteluu ihan joka ikinen päivä. Iina on täysin mun vastakohta ja ollaan sitä tässä jo monen monta kertaa mietitty että mikä helvetin ylinvoima on päättänyt yhdistää yltiöpositiivisen ja yltiönegatiivisen näin vahvalla kaverisiteellä?

Toiseksi, mietin myös asioita joiden takia ei huvita hymyillä. Mä olen valmistunut ammattiin, mutta olen ollut nyt kaks vuotta työttömänä, asia mikä mua ei naurata sitten yhtään. Mä olen keksinyt että mikä haluan olla isona ja kun saan tähän koulutusken kukaan ei huoli mua töihin. Pikkasen se pistää naamaa alaspäin kun ei niinsanotusti "pääse alottamaan omaa elämää" ennen kun saa töitä. Mutta toivottavasti sekin asia tässä kohta puoliin suttaantuu parempaan suuntaan niin, että voidaan lisätä tämäkin aihetta hymyyn-listalle. Toinen juttu mitä oon kanssa miettinyt on se että, mikä siinä on kun menetän aina kaverit kun ne alkaa seurustelemaan? Mulle on nyt käynyt kakskin kertaa niin että olen menettänyt sen elämän tärkeimmän ihmisen parisuhteen vuoksi. Sitä oon täs nyt miettiny ja pohtinu ja pähkäilly et mikä siinä on et mulle käy aina niin? Onks se sit vaan niin et en oo oikeesti ollu niille kavereille niin tärkee et mun kans voi laittaa välit jäihin että jäis enemmän aikaa sille kultsihanipuppelille, vai oonko mä sit vaan jossai syvällä sisimmässäni niin mustasukkanen et en ees osaa myöntää sitä ittelleni, vai mikä täs jutus on? Mä yritän kuitenkin aina antaa sille seurustelevalle parille aluks omaa aikaa että saavat yhteiset pelisäännöt yms selviksi ja "odotan" et se alkuhuuma laskee niin ettei tarvis kuunnella kokoaikaa sitä et kuin ihana se kultsihanipuppeli oikeen on. Koska kun se alkuhuuma laskee ja kaikki niin sanotusti tasaantuu nii mun oletusarvio asialle on että kavereille löytyy taas aikaa. Mutta nää nyt on taas näitä mun olettamuksia ja voipi olla et oon kokonaan väärässä, koska enhän mä tiedä millasta on olla parisuhteessa. Mun on ehkä turha miettiä tätä enempää, enne kun multa menee sen kolmannen kerran välit poikki sen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa.

Mutta tää biisi on omistettu mun rakkaille palleroisille jotka on syitä mun hymyyn!
Cheek-Syypää Sun Hymyyn

Mä yritän tästälähin hymyillä enemmän, Hymyilkää tekin :)

Mikä siinä on?

Mikä tää uus muoti-ilmiö on? Mikä hinku kaikilla nyt yhtäkkiä on tullut? Lisääntyminen tuntuu nyt olevan päivän sana. Oonko mä jotenkin out kun en oo raskaana?

Tässä viimeaikoina on tullut hirveästi vauvauutisia ja se on nyt taas asia mitä en tajuu en sitte yhtää. Kaverit ja tutut ikähaarukalla 20-25 on nyt alkanut lisääntymään oikeen urakalla. MIKSI?! tässä iässä parisuhteet ei välttämättä ole millään parhaalla mahdollisella pohjalla ja silti on pakko tehdä muksuja, lapsi ei sitä parisuhdetta tule pelastamaan. Tajuaako kukaan kuinka rankkaa lapsen kanssa on? Ihmiset elää luulossa että vauva on kiva juttu ja ihan helppo hoitonen mutta mikä on tottuus? Totuus on se että eka vuosi lapsen kanssa on todella rankka. Yöunet ovat olemattomat koska yöllä pitää herätä syöttämään se ihana rääkyvä paskakone. Pyykkivuori paisuu jäätävää vauhtia, tiskit tulvivat yli altaasta koska kukaan ei pysy perässä tuttipullojen pesussa ja kämppä haisee järkyttävälle, koska roskis on täynnä kakkavaippoja. No ei siinä mitään jos sattuu tykkäämään tuosta kaikesta työmäärästä niin mikäs siinä.

Itse en ole valmis vaihtamaan kallista vapaa-aikaani kakkavaippoihin ja pyykkivuoreen (koska kuten kaikki mut tuntevat tietää että mä VIHAAN PYYKINPESUA! tai no eihän peseminen mikään homma ole mutta se kuivumaan laittaminen ja kaappiin viikkaaminen). Kyllähän se vauvantekoharjoittlu on kivaa mutta luulis nyt et jokainen meikäläisen ikäinen on joskus kuullut sanan EHKÄISY. No seuraavaksi joku fiksu tulee sanomaan mulle että "ei se oo kumin kans nii kivaa" tai "ei mulle sovi pillerit nii painellaan siks paljaalla" MITÄ VITTUA?! kumpi mahtaa ihmisen mielestä olla kivampaa seksi kumin kanssa niin että voit olla 99% varma siitä että seuraavan yhdeksän kuukauden päästä ei tarvitse vaihdella paskavaippoja vai se että aina kerran kuussa jännitetään kilpaa että tuleeko ne menkat sieltä? Itse ainakin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että harrastetaan sitä seksiä sitten vaikka vähän enemmän kunhan ehkäisy pelaa.

No tästä päästään aiheeseen lisäännytään koska ehkäisy pettää. Mulla on tuttuja jotka ovat lisääntyneet koska ehkäisy on pettänyt. Itse olen sitä mieltä että jos ehkäisy pettää, niin lapsi on tarkoitettu tähän maailmaan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mikään ehkäisy keinohan ei ole täysin varma mutta pillerit jos pettää niin siinä ei ole muuta vaihtoehtoa kun valmistautua vanhemmuuteen. Tähänkin mulla on ei nyt omakohtaista kokemusta mutta eräs kaverini pamahti pillereiden kanssa paksuksi. Siinä kohtaa ei paljon edes mietitty mitä tehdään, ratkaisu oli selvä lapsi pidetään ei puhettakaan abortista. Ymmärrän ratkaisun täydellisesti, koska kuten aikaisemmin sanoin jos ehkäisyn läpi pamahtaa paksuksi, siinä on sitten jo niin sanotut korkeat voimat pelissä.
Joo tää on taas aihe mistä voisin spekuloida loputtomiin mutta jatketaan joskus myöhemmin koska,

On vielä yksi asia mistä on pakko hiukan avautua aiheeseen liittyen. Nimittäin asia mitä olen myös miettinyt on isäehdokkaat. Jokaiselle 20-25vuotiaalle miehelle isyys on pelottava asia. Näin mitä kavereilta olen kuullut ja joidenkin mies puolisten kavereiden kanssa keskustellut asiasta. Miehet pelkäävät "vapauden" menetystä (vapauden siksi heittomerkeissä koska itse näen asian niin että kun saa lapsen ei vapautta kokonaan menetä koska lapsenkin kanssa voi liikkua käytännössä missä vaan ja jos joku nyt ei tajua mitä tällä tarkoitan niin saa sitten omassa päässään miettiä mitä haen takaa). Siis isäehdokkaat, jos nainen kokee että hänen ainoa elämäntehtävä tässä maailmassa on se että on äiti niin eikö silloin pitäisi etsiä sellainen mies ketä kokee elämäntehtäväkseen olla isä? Koska itse en näe mitään järkeä alkaa "salaa" tekemään lapsia ihmisen kanssa ketä niitä a)ei halua koskaan tai b)ei halua vielä? Koska kaikkihan tietävät miten siinä sitten käy, yksinhuoltajaksi se äiti sitte jää, halusi tai ei. En millään jaksa usko että kukaan kokee että "elämäntehtäväni on toimia yksinhuoltajana", se vasta rankkaa onkin varsinkin jos lapsia on enemmän kuin se yksi. Toinen isäehdokas josta minä nään on punaista on addikti. Jos ihmisellä on elämässä aine joka menee kaiken siis kaiken muun edelle, miten hän voi olla hyvä isä? Okei omalla tavallaan voi mutta silti asia mitä en ymmärrä. Tää on taas näitä asioita mistä voisin paasata loputtomiin ja ilmaista mielipiteeni todella jyrkästi mutta ehkä annan asian olla, jokainen varmaan ymmärtää mitä hain tällä takaa, vaikka jätän avautumisen tähän.

Hirmusesti tuli taas tekstiä ja kaikenlisäksi hyvin epäselvää sellaista mutta koittakaa ymmärtää ainakin pääpiirteittäin mitä hain takaa.
MUISTAKAA EHKÄISY kiitos ja näkemiin tältä erää
P.s jos tekstistä löytyy kirjotusvirheitä, niistä ei tarvise sitten kuittailla koska olin urhea ja näpyttelin koko yllä olevan tekstin puhelimella, mikä on rankka juttu lumian autocorrektin kanssa.

Kumpaa kusetetaan enemmän itseä vai kavereita?

Nyt kun olen tässä jo muutaman viikon kerännyt vihaa seurustelevia ihmisiä kohtaan ajattelin purkaa kaikki nyt sitten kerralla. Joten jos nyt älyät "hei mä seurustelen" niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän tai kestät mun kritiikin.

Joten aloitetaan vaikka siitä että, kesä tulee joten kaikki haluaa itselleen jokun kesäheilan jonka kanssa voi sitten kuherella koko ajan ja joka paikassa, mikä on ihan vitun ärsyttävää! Ei oikeesti ole mitään muuta yhtä ällöttävää kun kävellä kaupungilla ja kattoa kun nuolevia pareja on joka paikassa kuolaamassa ja lääppimässä. JOKU ROTI KIITOS! Jos kerran on pakko kuolata ja lääppiä niin onko sieltä kotoa pakko lähteä johonkin? Oikeesti yrittäkää edes pitää näppinne erossa toisistanne ja jos se on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa niin ehkä voitte sitten suorittaa pakolliset julkisenpaikan vieraliut eriaikaan, kiitos!

Ja sitten mun lempi aihe mistä jaksan ottaa lämpöä kerta toisensa jälkeen. Kaverit ja niiden poikaystävät (kyllä puhun tällä kertaa vain naispuolisista kavereistani koska en ole kokenut samanlaista syrjintää poikapuolisten kavereitten kanssa). Mikä siinä on että vaikka kuinka vannotaan "sit kun mä alan seurustelee nii mulla on ihan yhtäpaljon aikaa teille kun ennenkin ja jooo tuun teijän kans vaiks mihin en mä mitään lupaa tarvii" ja kuinkas sitten käykään? Naisia ei näy enää missään ja puhelimeen ei vastata (eikä varsinkaan soiteta takaisin). Onks tää homma jotenki niin et sitten kun se parisuhde status ilmestyy facebookkiin niin silloin automaattisesti ignoorataan kaikki sinkkukaverit? Koska niin käy ja aina! Vaikka oltais kun paita ja perse nii jos paita alkaa seurustelemaan niin perse saa sitten pärjätä omillaan vaikka olis mitä huolia. Onko se sitten reilua? Onko se todellista ystävyyttä että toinen jätetään kokonaan oman onnen nojaan? Jotenkin tuntuu että seurustelevat ihmiset tulevat "pakollisiin" bileisiin (esim. synttärit, vappu, yms) näyttäytymään vaan siksi että "voivat todistaa ettei mikään ole muuttunut" vaikka kaikki on muuttunut. Itselleen he uskottelevat varmaan muuta mutta totuus on että mikään ei ole niinkun ennen.

Tällä hetkellä mulla on seurustelusta sellainen mielikuva että vaihdetaan kaverit ja vapaa elämä yhteen ihmiseen ja neljän seinän sisällä istumiseen. Ja ei henkilökohtaisesti en ole koskaan seurustellut, enkä häpeä myöntää asiaa koska mulla on nyt aikaa nauttia nuoruudesta ja säheltää mielinmäärin tehden milloin mitäkin, ilman että täytyy kotiin tullessa vastata yhteenkään kysymykseen.

Tässä oli nyt pieni purkautuminen aiheesta seurustelu mutta, ei hätää lisää tulee vielä koska tästä aiheesta jaksan jauhaa vaikka maailman tappiin asti!

Jos otit tekstistä nokkiisi niin omapahn on ongelmasi mielestäni varoitin alussa että, jos tajuat seurustelevasti kannattaa lopettaa lukeminen tai kestää kritiikki.