I miss you

Tänään jouduin luopumaan (tai pääsin eroon riippuu mistä kulmasta asiaa katsoo) rakkaasta opelixista joka uskollisesti palveli mua kaks ja puol vuotta. Meidän suhde oli täydellinen rakkaussuhde maustettuna tietysti niillä pienillä rypyillä kuten asiaan kuuluu. Yhteinen taipaleemme alkoi jouluna 2011 jolloin joulupukki oli päättänyt, että on aika luopua vanhasta ja raihnaisesta pökötistä ja päästää se haudan lepoon viettämään eläkepäiviä. Olin onnesta soikeana. Oli neljä ovea, ohjaustehostin, keskuslukko ja muutenkin kaikin puolin toimivampi kokonaisuus beban alla kuljettamassa paikasta a paikkaan b.

 

 

Tottakai pikkuvikoja alkoi ilmaantua mikä nyt on ihan normaalia kun auto ei ole vuosimallia 2000 tai uudempi. Valoja paloi vähän väliä ja muuta pientä mutta ei ikinä mitään suurempaa kunnes: jakopää ja vesipumppu tulivat tiensä päähän. Onneksi kävi sen verran hyvä mähä että ehtisin just ajoissa viemään opelixin huoltoon ennen kun tapahtu mitään sen pahempaa. Osat uusiksi, matka jatkuu ja elämä hymyilee! Pientä liimausten pettämistä ja muuta lahoamista sattui myös sillon tällöin muttamutaa eipä se vauhtia haitannut.

 

 

Opelix oli luotettava auto. Se ei jättänyt tielle kun kaks kertaa ja toinen kerta oli ihan mun oma vika kun en sitä tajunnut ajoissa tankata. Toisella kerralla akku tuli tiensä päähän ja siellä sitten ihmeteltiin cittarin parkkihallissa että milläs vitulla tästä nyt liikutaan mihinkään. Onneksi rakas siskoni tuli kaapeleiden kanssa antamaan vähän apuvirtaa ja niin sitten päästiin kotiin asti.

 

Opelixissa on itketty, naurettu, nukuttu, parannettu maailmaa, pahennettu maailmaa, vietetty yleisesti mahtavia hetkiä ja tehty parhaat road tripit! Ikävä tulee mun rakasta mutta ehkä mä toivun tästä erosta jossain kohtaa.

 

 

 

Nyt alla on opelix nro2. Ja mua pelottaa koska se lahoaa alta! Se on ulkoa päin katsottuna aivän järkyttävä pommi. Ruostetta siellä, täällä ja tuolla, nitinää, natinaa ja ties mitä kolinaa. Toi ei toimi, tää ei toimi, toi tarvis korjata, tohon tarvis ostaa uus osa. Voi vittu oli ensimmäinen ajatus kun auton kunnosta kuulin. No okei joo eipähän tarvii opelix nro1stä mennä katsastamaan (koska tuulilasi oli säröillä ja pohjan kunnosta ei ole tietoa) mutta en kyllä tota nro2sen katsastustakaan innolla odota. Onneks leimaa on ens huhtikuuhun ja kaikki ruumiinosat ristissä toivon ettei sitä tarvitse leimalle viedä.

 

Mutta ehkä tää tästä vielä jonkunasteiseksi iloksi muuttuu kun uuteen autoon tottuu. Tai sitten kärvistellään väkisin siihen asti että budjetti jossain harmaassa sumuisessa tulevaisuudessa antaa periksi uuden auton ostolle.

 

Ruosteisin, kolisevin ja pelokkain terveisin nainen joka ei varmaan ikinä pääse opeleista eroon.