Viimeiset seitsemän päivää mun elämässä on ollut varmaan rankimpia ikinä. Mulle ei siis ole mitään tapahtunut mutta mut on enemmän ja vähemmän vapaasta tahdostani sotkettu asioihin mukaan. Henkisesti olen aivan raunio. Olen loppu, kaput, empty, slut, finito. En tiiä enää miten päin pitäisi olla saati mitä pitäisi tuntea. Mielialat heittelee vihan ja raivon välillä. En osaa sanoiksi pukea sitä myrskyä mun sisällä pauhaa. Pitäisi ymmärtää ja tukea, auttaa ja yrittää antaa neuvoja, mutta miksi? Siksi että kaikki mun mielipiteet ja sanomiset voidaan tyrmätä heti kättelyssä koska en ymmärrä mitä toinen ihminen käy läpi. En ymmärrä millaista on olla tuossa vaikeassa tilanteessa mutta silti pitäisi ymmärtää toisen valinnat ja teot olitvat ne minun mielestä oikeita tai ei.
Miksi mä edes yritän auttaa tuota ihmisrauniota? Siksi että säälin häntä vai siksi että olen tosi ystävä joka auttaa tilanteesaa kuin tilanteessa? Itseasiassa en edes itse tiedä vastausta tuohon kysymykseen. Olen tehnyt jo kaiken voitavan mutta sekään ei tunnu riittävän. Aina pitäisi antaa enemmän vaikka en saa mitään takaisin. Olen sotkenut itseni asiaan joka ei mulle edes millään lailla kuulu ja silti mua ei kunnioiteta tässä asiassa yhtään vaikka olen kaikkeni tehnyt että asiat saataisiin selvitettyä. Olen antanut kaiken mitä ihminen vaan voi antaa; aikaa, rahaa, katon pään päälle ja kaiken henkisen kapasiteettini ja juuri nyt tuntuu siltä että kaikki on turhaa. Tein tai olin tekemättä paskat tulee niskaan jokatapauksessa.
Mikä vittu siinä on ettei ihminen osaa ajatella omaa parastaan? Miksi aina pitää ajatella vähintään kahden muun ihmisen parasta siinä ohella? Miksi pitää aina miettiä sitä mitä muut ajattelee henkilökohtaisista päätöksistä? Loppupeleissä ihminen ei kuitenkaan ole tilivelvollinen kellekkään muulle kun itselleen, miksi sillon pitää ajatella mitä muut ajattelee? Miksi silloin ei voi ajatella ainoastaan sitä mikä on parasta itselle ja tehdä sen mukaan valintoja?
Paljon on kysymyksiä heitetty ilmaan, vastauksia on varmaan turha jäädä odottelemaan.
P.s alan uskoa sanontaan "rakkaus on sokea"
