Ei se Rinnekkään kaikkeen pysty

Joka keväinen jännitysnäytelmä on nyt viimiset kaks viikkoo raastanut mun hermoja. Jääkiekon MM-kisat on ehdoton kevään/kesän merkki ja niitähän on luonnollisesti pakko seurata koska jääkiekko on ainoa urheilulaji jossa tämä maa pärjää.

Tämän vuotiset kisat on ollu ehdottomasti mielenkiintoisimmat mitä mä olen ikinä seruannu. Westerlundin muodostama joukkue nosti suuren metelin koko kansan keskuudessa ja suuresti sitä spekuloitiin että tällä joukkueella ei alkusarjoista pidemmälle mennä. Itse olin ihan samaa mieltä, liikaa ensikertalaisia ja muutenkin jotenkin rikkinäinen joukkue no mutta toivotaan parasta ja valmistaudutaan suureen pettymykeen tän vuoden kisojen osalta oli mun ajatusmaailma kun kisat pyörähtivät käyntiin. Pari ekaa peliä oli surkeita esityksiä mutta jotenkin ne äijät saatiin kasaan ja peli alkoi kulkea paremmin tosin ei loistavasti. Vaikka pojat saivat pakan kasaan ja peli alkoi kulkea ei pisteet silti ihan riittäneet välieriin vaan sinne mentiin kerrankin tuurin kautta (Suomella ei ole ikinä jääkiekossa tuuria ei sitten ikinä!). Positiivinen yllätys ja jännitysnäytelmä jatkukoon, pojat sai uuden mahdollisuuden todistaa mistä leijonat on tehty! Hienostihan ne pojat pelasi ja hopealle päästiin ja tässä kohtaa voidaan ehdottomasti todeta että hopea ei ole häpeä!

Mutta sitten päästäänki näitten kisojen häpeäpilkkuihin eli tuomareihin. Tuomarilinjat on olleet näissä kisoissa ihan uskomattomia ja ne on nostattanut mulle ja monelle muullekkin raivon pintaan. Okei tuomarit yleensä sorsii Suomea joka vuosi ainakin yhdessä pelissä oikeen kunnolla mutta näissä kisoissa tuomarit oli aivan uskomattomia paskoja joka pelissä. Suomi saa jäähjä kun vastapuolen pelaajat kaatuvat omia-aikojaan ja kun taas Suomea rikotaan törkeästi ei jäähyjä puhalleta ollenkaan. Itse en ole seurannut kun Suomen pelejä mutta korviini on kantautunut juttua että tuomarilinjat ovat olleet aivan suolesta muissakin peleissä. Kysymys siis kuuluu mitä vittua raitapaidat? Teillä on työ johon on selkeät ohjeet antanut ylempitaho joten teidän ei tarvitse tehdä muuta kun noudattaa niitä. Jos et pysty olemaan puolueeton oletko varmasti oikeassa paikassa töissä? Ja jos näköelimessä on jotain vikaa niin pitäiskiö käväistä silmälääkärillä ennen kun saavut työpaikalle? Jos säännöissä on jotain epäselvää kannattaisiko siitä sitten keskustella sen ylemmäntahon kanssa? Ihan oikeesti olisitte ees yrittäny olla oikeudenmukaisia, koska kuka itkee jäähyä joka on aiheellinen? Ei kukaan, koska pelin henki on se että jos jotakuta rikotaan niin rikkoja saa rangaistuksen that's it ei lisättävää!

Paljon olisi vielä kisoihin liittyvää avauduttavaa mutta ehkä pääpointit tuli tässä selväksi joten turha sitä tässä enää on vatvoa sen enempää.

Loppuun haluan vielä sanoa että vaikka Suomen joukkue oli rikkonainen yllätyksiä pomppasi joukkueesta esiin.

-Rinne. Ehdottomasti ansainnut palkintonsa turnauksen parhaana maalivahtina koska esitys Suomen maalilla oli kokonaisuudessaan mahtava!

-Haula. Nevahöörd pelaaja sukeltaa leijona paitaan ja pelaa uskomattoman hienosti. Haula oli aina haukkana paikalla ja pelasi upeasti ekan MM-turnauksensa. Jännityksellä jäämme odottamaan nähdäänkö herra MM-jäällä myös ensivuonna.

-Palola. Oli siellä missä maaleja tehdään ja yritykset saada kiekko maaliin oli mahdottomistakin kulmista kova.

Muitakin (niin positiivisia kuin negatiivisiakin) yllätyksiä nousi esiin mutta noi pojat pisti erityisesti mun silmään.

Mutta näihin fiiliksiin on hyvä laittaa leijonapaita taas vuodeksi kaappiin säilöön ja toivoa että ensivuonna kisat menisi vielä paremmin ja päästäisiin taas juhlimaan kultamitallia!

Terveisin nainen joka vihaa raitapaitoja entistä enemmän.

Valintoja ja ymmärrystä?

Viimeiset seitsemän päivää mun elämässä on ollut varmaan rankimpia ikinä. Mulle ei siis ole mitään tapahtunut mutta mut on enemmän ja vähemmän vapaasta tahdostani sotkettu asioihin mukaan. Henkisesti olen aivan raunio. Olen loppu, kaput, empty, slut, finito. En tiiä enää miten päin pitäisi olla saati mitä pitäisi tuntea. Mielialat heittelee vihan ja raivon välillä. En osaa sanoiksi pukea sitä myrskyä mun sisällä pauhaa. Pitäisi ymmärtää ja tukea, auttaa ja yrittää antaa neuvoja, mutta miksi? Siksi että kaikki mun mielipiteet ja sanomiset voidaan tyrmätä heti kättelyssä koska en ymmärrä mitä toinen ihminen käy läpi. En ymmärrä millaista on olla tuossa vaikeassa tilanteessa mutta silti pitäisi ymmärtää toisen valinnat ja teot olitvat ne minun mielestä oikeita tai ei.

Miksi mä edes yritän auttaa tuota ihmisrauniota? Siksi että säälin häntä vai siksi että olen tosi ystävä joka auttaa tilanteesaa kuin tilanteessa? Itseasiassa en edes itse tiedä vastausta tuohon kysymykseen. Olen tehnyt jo kaiken voitavan mutta sekään ei tunnu riittävän. Aina pitäisi antaa enemmän vaikka en saa mitään takaisin. Olen sotkenut itseni asiaan joka ei mulle edes millään lailla kuulu ja silti mua ei kunnioiteta tässä asiassa yhtään vaikka olen kaikkeni tehnyt että asiat saataisiin selvitettyä. Olen antanut kaiken mitä ihminen vaan voi antaa; aikaa, rahaa, katon pään päälle ja kaiken henkisen kapasiteettini ja juuri nyt tuntuu siltä että kaikki on turhaa. Tein tai olin tekemättä paskat tulee niskaan jokatapauksessa.

Mikä vittu siinä on ettei ihminen osaa ajatella omaa parastaan? Miksi aina pitää ajatella vähintään kahden muun ihmisen parasta siinä ohella? Miksi pitää aina miettiä sitä mitä muut ajattelee henkilökohtaisista päätöksistä? Loppupeleissä ihminen ei kuitenkaan ole tilivelvollinen kellekkään muulle kun itselleen, miksi sillon pitää ajatella mitä muut ajattelee? Miksi silloin ei voi ajatella ainoastaan sitä mikä on parasta itselle ja tehdä sen mukaan valintoja?

Paljon on kysymyksiä heitetty ilmaan, vastauksia on varmaan turha jäädä odottelemaan.

P.s alan uskoa sanontaan "rakkaus on sokea"

Uusi vuosi, uusi ikä, uudet kujeet?

No enpä menis sanomaan. Vuosi vaihtui ikää tuli lisää mutta muuttiko vuoden vaihde jotain muuta kun ikänumeroa isommaksi? Eipä siltä ainakaan näytä tai tunnu. Samat ongelmat ja murheet on edelleen mielessä ja lisää stressattavaa ja mietittävää tuntuu tulevan lisää ovista ja ikkunoista. Mikä siinä on että uuden vuoden aikaan toivotaan ja uskotaan siihen että jotain uutta ja ihmeellistä tapahtuu? Ainahan sitä tietysti voi toivoa mutta tällä potkumäärällä millä elämä on mua päähän potkinut ei vaan jaksa enää uskoa mihinkään uuteen ja hienoon. Kaikki on samaa vanhaa (ja yleensä paskaa) vuodesta toiseen ilman minkäänlaista muutosta ja jos muutosta tapahtuu se yleensä tapahtuu huonompaan suuntaan.

Mulla on ollut tässä pari kuukautta pää aivan sekaisin. Lähinnä ehkä sen takia että mun elämästä katosi henkilö jonka olisin halunnut pitää lähelläni. Tää on asiana sellanen et en pääse tästä varmaan ikinä kokonaan yli, liikaa asioita jäi leijumaan ja koska puheväleissä ei enää olla vastauksia on turha odottaa. Tai no tää on ehkä ainoa asia minkä suhteen jaksan uskoa että saisin vastauksia joskus mutta koska se joskus on? Odottaminen ei koskaan oo ollu mun juttu joten jännittää vähän että koska tän asian sais painettua sen verran taka-alalle että pääsis ees vähän eteenpäin ja voisi olla miettimättä ja stressaamatta. Haluan vastauksia nyt ja heti!

Päivänpaisteeni mun<3

Stressiä ja murheita, murheita ja stressiä siinä tuntuu nyt olevan mun tänhetkinen elämä. Mietin, pohdin, stressaan ja enkä välttämättä aina tossa järjestyksessä, mutta onneksi tähänkin kaikkeen sain edes pienen "iltavapaan" kun juhlin vanhenemistani. Synttärit on mulle syy käskeä kaikki kaverit samaan paikkaan samaan aikaan hengailemaan. Tosin kaikki kaverit ei vissii oo ihan vielä hiffannut että kuinka tärkeetä olis mulle että he ilmestyvät paikalle, mutta onneks löytyy niitäkin ketkä tulee mutisematta. Tänäkin vuonna perinteiseen tyyliin alottelu hengailua meillä ja siitä sitten Eerikinkadulle. Kaikki meni paremmin kun hyvin pientä tunne myrskyä lukuunottamatta. Kiitos onnistuneesta illasta kuuluu niille jotka sitä oli mun kanssa viettämässä! Paljon mua on myös facen ja tekstiveistien välityksellä onniteltu mutta ehdottomasti parhaan onnittelun sain rakkaalta siskoltani, mulle tuli viesti missä oli pelkkä äänite, kuuntelin sen ja meinasin purskahtaa itkuun. Mun maailman ihanin kummityttö siellä toivotti mulle hyvää syntymäpäivää ja kertoi rakastavansa mua. Se pieni ihanuus osaa sitten aina pelastaa päivän vaikka ei sitä vielä itse ymmärräkkään.

Tässä nyt tälleen lyhyesti alkuvuoden kuulumiset ja vuodatukset. Menen nyt peitonalle piiloon pahaa maailmaa ja elämää jos vaikka hetken onnistuisin piilottelemaan sen potkuilta.